lauantai 9. marraskuuta 2013

Korttiteline avuksi myyntitapahtumiin

Tykkään tehdä käsin kortteja. Lilinellassakin on myytävänä monenlaisia itse tekemiäni kortteja. Käsintehtyjen korttien lisäksi Lilinellasta löytyy kauniita painettuja kortteja useilta eri yhteistyökumppaneilta. Lilinellan korttivalikoimaan voi tutustua täällä.

Aikaisemmin mulla on ollut käytössäni yksi korttiteline - sellainen pieni pöydälle laitettava malli. Se on ollut ihan kiva ja kätevä, joskaan siihen ei mahdu kuin melko rajallinen määrä kortteja kerrallaan. Mitä enemmän kortit ovat limittäin sitä huonommin yksittäinen kortti pääsee edukseen. Pikkutelinettä olen käyttänyt erityisesti myyntitapahtumissa ja toisaalta olen säilyttänyt siinä kortteja myös toimistossani.

Päädyin hommaamaan Lilinellan käyttöön tuon pienen telineen kaveriksi suuren lattiamallinen korttiteline :) Telineessä on paikkoja pysty- ja vaakasuuntaisille korteille. Kahdella sivulla on kaksi riviä korttipaikkoja ja kahdella sivulla kolme riviä. Yhteensä korttipaikkoja telineessä on 96 kappaletta. Jokaiseen paikkaan mahtuu useita kortteja. Telineen korkeus on itseäni pidempi, noin 180 cm. Ihan mahtavaa, nyt mahtuu kortteja sitten tosi paljon kerralla esille. Lisäksi voin lajitella kortit teemoittain tai vaikkapa tekijöiden mukaan.

Hankin telineen käytettynä, sillä uudet ovat varsin arvokkaita, maksavat 150-200 €. Säästin melkein puolet hinnasta, joten ei huono juttu ollenkaan :) Telineen hankinnassa hyödynsin Suomen käsityöyrittäjien ryhmää. Ei huono juttu ollenkaan. Kiva, kun löytyi toiselta yrittäjältä myytävänä juuri sellainen, jota etsiskelin.

Sain juuri koottua telineen. Huh, olipas hommaa yksin. Meinasi loppua kädet ja sormivoimat kesken, kun samaan aikaan piti pidellä pitkiä osia kiinni ja ruuvailla. Mutta nyt on hieno teline koottu ja voin olla tyytyväinen. Kauniit kortit pääsevät jatkossa nätisti esille myyntitapahtumissa. Ensimmäisen kerran Naisten joulumessuilla jo alle kuukauden kuluttua. Me like :) Saas nähdä miten teline mahtuu taksiin? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti